Merida One-Sixty 2 ensivaikutelma

Meridan vastaus suosiotaan kasvattaviin enduropyöriin

Meridan vastaus enduromaastopyöräilyyn on One-Sixty tuoteperhe, johon kuuluu kolme mallia, 1, 2 ja 5. Nimensä mukaisesti, pyörässä on edessä ja takana 160mm joustoa. Se on varmasti tarpeeksi suurimmalle osalle, mutta luonnollisesti bikeparkissa ajaessa joustoa voi olla enemmänkin, niin kuin DH-pyörissä on. Luulen, että mulle tuo määrä joustoa on riittävästi Sappeen reiteille 🙂 Meridalla tuotekehitys on vahvuus, joten myös enduropyörään on käytetty aikaa ja vaivaa. Meridalla on ollut aiemmin painovoimapyöriä, mutta ne olivat UMF brändin alla, joka on United Merida Freeriders. Nyt kaikki pyörät ovat Merida brändin alla, ja sitä kautta on saatu synergiaetuja käyttöön. Merida on kehittänyt pidempijoustoisiin pyöriin VPK-jousituksen, joka on Virtual Pivot Kinematics. Samaa ideaa käyttää hyväksi Jenkkien VPP.

Tässä tärkeimmät speksit pyörästä, ennen ensi vaikutelmaa. 

• Keula : RockShox PIKE 2StepAir
• Vaihteisto: SRAM X9 
• Renkaat: Schwalbe Hans Dampf 2.35 TrailStar

Olen pikkuhiljaa päässyt ajamaan enemmän ja enemmän tapaturman jälkeen. Aluksi ajaminen oli tosi vaikeaa ulkona, koska en vieläkään pysty vääntämään nilkalla, jolloin lukkopolkimet eivät tulleet kuuloonkaan. Onneksi One-Sixtyssä on vakiona flättipolkimet, joten heti kun sain alkaa rasittamaan jalkaa aloin kokeilemaan pyörää. Mulla ei ole aiempaa pitkäaikaista kokemusta laadukkaasta ja hyvin suunnitellusta enduropyörästä, joten maailma on aika tuntematon.

Ensimmäinen lyhyt lasku osoitti, että pyörä on mukava, tosi mukava. Jousitus nielee todella hyvin kaiken kohdalleen osuvan. Mutta samaan aikaan takajousituksessa on sitä, mitä mainospuheet kertovat, eli ettei se notkuisi, tai hidastaisi kuskia. Tutkin ennen kuin sain pyörän käsiini pyörän jousituksen arvoja, ja satulasta ajaessa polkeminen ei vaikuta jousitukseen, eli tätä kautta polkeminen ei aiheita notkumista. Kuulostaa uskomattomalta, mutta vielä uskomattomampaa on todeta se käytännössä. Säädöt olivat vielä tässä vaiheessa pahasti vaiheessa. 

Muutaman ajokerran jälkeen alkoi tuntuma vaan parantua. Jonkun aikaa kestää päästä pyörään sisälle ja ymmärtää ylipäätään kuinka ajaa uudella pyörällä. Ajoasento on todella erilainen, mutta en näe sitä huonona asiana. Ainakin repun kantaminen on paljon miellyttävämpää kuin xc-pyörällä 🙂 

Toistaiseksi lenkit ovat olleet omia peruspolkuja, joita tulee ajettua xc-pyörällä paljon, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat kauhean helppoja tai sileitä. Tietyissä paikoissa One-Sixty menee todella upeasti. Ei tarvitse kuin osoittaa suunta ja pyörä loikkaa alamäkeen. Etenkin mun lähitreenipaikassa, Leinola Bike Parkissa (itse brändätty), on muutama Strava segmentti joita olen ajanut nyt One-Sixtyllä. Ennätykset niihin on tehty ihanneoloissa, joten vielä ei ole tehty uusia ennätyksiä. Varsinkin, kun toisen alamäen virallisella reitillä on puu kaatunut. Mutta joka tapauksessa, alamäessä pyörä on todella vaivaton ja helppo ajettava. Jousitus nielee juurakkoa, eikä ole hermostunut, kun pitää kääntää mutkaan. Se on todella hieno tunne! Ennätykset, jotka olen tehnyt xc-pyörällä, ovat olleet jo sellaista kuskin ja kaluston rajoilla ajamista. Katsotaan kuinka paljon lähtee lyhyistä pätkistä aikaa pois, kunhan kesän kuumat kelit saapuvat 🙂

Jos jotenkin ajotuntumaa tiivistäisi, liikkuu pyörä alamäkeä aivan villieläimen tapaan. Mitä kovempaa ajaa, sitä enemmän pyörään luottaa. En vielä ole kelienkään puolesta päässyt kokeilemaan kuinka lujaa uskallan ajaa pyörällä, mutta nyt jo vaikuttaa todella hyvältä! 

Jousitus koostuu kahdesta osasta, perästä ja keulasta. Hyvä takajousitus menee hukkaan, jos keula ei ole balanssissa perän kanssa. Jos perä niiaa vähän väliä ja menee kuin ”suossa”, on pyörä ikävä ajettava. Jos taas perä on kovahko ja keula pehmeä, ei sekään ole hyvä asia. Mutta jos pyörä on balanssissa, niin mun mielestä pyörä on loistava silloin. Meridassa asia on kunnossa, koska uusi RockShox PIKE on todella hyvä! Siis aivan älyttömän hyvä. En ole ikinä ajanut millään täysjoustolla, joka olisi yhtä balanssissa. 

Se mikä pitkäjoustoisessa ja loivakulmaisessa pyörässä eniten yllätti, on sen kyky ylittää esteitä. Kivikko ja juurakko ovat aika mitättömiä esteitä, kunhan on vauhtia ja vie painoa taakse. Pyörä kiipeää ja ylittää esteitä todella kevyesti. Aluksi flättipolkimilla ajaessa oli välillä vaikeaa ajaa ylämäkiä tai ylipäätään tilanteissa, joissa lukkopolkimista on apua. Selkärangasta tuleva pyöritysliike vain pahensi tilannetta, koska vaistomaisesti oli nostamassa jalkaa ylöspäin, jolloin jalat eivät varsinkaan pysyneet polkimilla 😀 Mutta onneksi se aika on jo takana ja ajan jo lukkopolkimilla. Lukkojen myötä pyörä on alkanut liikkua paljon paremmin! Ylämäkiin pääsee iskemään jo ihan huolella ja alamäet ovat todella hauskoja. Etenkin LBP:n ylälinjan laskussa maanantaina otin jo vähän enemmän vauhtia. Aivan käsittämättömän hauskaa! Kyötikkälässä ajoin myös viikonloppuna ja kyllä pyörä vaan upeasti liikkuu. Tällä hetkellä treenit ovat pääasiassa PK:ta, jolloin pyörän kyvyt tulevat enemmän alamäissä esille, kun polkukaahailuun ei ole aihetta.