AjopäiväkirjaMaastopyörät

Mäntyharju-Repovesi -maastopyöräreitti

Reitti lähtee Mäntyharjun liikuntahalli Kisalan luota (Urheilutie 1, Mäntyharju), jossa on hyvä parkkipaikka ja suihkut. Alkumatka menee kuntoreittejä muutaman kilometrin, jonka jälkeen se kääntyy ensimmäistä kertaa metsäpolulle. Reittiä mainostetaan keskivaikeana ja soveltuvan kokeilijoille, mutta sanottakoon näin, että moni ei suosittele reittiä satunnaisille kokeilijoille – ainakaan jos tarkoituksena on polkaista koko reitti kerralla.

Maasto ja reitti ovat mukavan vaihtelevia. Suurin osa on lanattua ja osittain soritettua polkua, jossa kuitenkin kiva määrä päänkokoista kiveä. Matkaan mahtuu sopivan verran suomaastoa, vähän pitkospuita, pari ylitettävää ojaa ja levon kannalta voi ottaa säännöllisin välein olevat hiekkatiepätkät. Alkupäässä muutama nousu oli niin jyrkkä, ettei niitä rinkan kanssa ylös poljettu, joten reissussa eivät kipeytyneet reidet polkemisesta, vaan takamus mäkien kapuamisesta.

Hyvä paikka pitää taukoa on Matkoslammen laavu, 21 km lähtöpisteestä. Laavulla on hyvin varustettu tulisija, pannuja sekä paistamiseen että kahvin keittelyyn.

Reitin yks hauskimmista paloista on vähän ennen Repoveden kansallispuistoa kohoava Riuttanvuori, jonka yli reitti kulkee. En usko, et kukaan polkee ylös, mutta kipuaminen palkitaan hienoilla maisemilla.

Repoveden kansallispuistossa poluilla ei saa pyöräillä, mutta puiston kanssa on sovittu, että maastopyöräreitiltä pyöräilijät ohjataan Olhanvanvuoren länsipuoleista reittiä kansallispuiston huoltoteille. Kansallispuiston poluilla pyöräily on kielletty, mutta huoltotieverkosto on kattava ja käytännössä pyörällä pääsee melkein kaikkialle tai ainakin tarpeeksi lähelle.

Mökki oli Pihkapirtti, joka oli varattu Tervarummun kautta. Mökin varustus oli hyvä, sieltä löytyi loistava sauna ja makuutilat 8 henkilölle. Mökin edessä olleen lammen toisella laidalla kohosi jyrkkä kallio, jonka huipulla oli näkötorni, josta avautuivat huikeat maisemat.

Välineistä opittua:

  • Rrinkka toimi aivan loistavasti pyöräillessä, vaikka siellä olikin 5 kg ylimääräistä kamaa…
  • Fillarissa olisi saanut olla 2,4 tuumaiset renkaat, nyt alla 2,1 tuumaiset
  • Pyöräilykenkien kärkipiikit olivat lyömättömät kivutessa mäkeä ja fillaria työntäessä
  • Vettä pitää pystyä kantaan mukanaan n. 3 litraa
  • Teräskattila painaa kuin synti, hankintalistalle meni titaanikattila

Image with Link
Tutustu parhaisiin fillareihin ja pyöräilytarvikkeisiin Kuntokaupassa
Kuntokaup Image

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *